|
Tekijät
|
|
Piirtäjä Timo Kähkönen (s. 1970)
on itseoppinut sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja. Häneltä on julkaistu vuonna 1996 jännitysaiheinen sarjakuva-albumi Synkkä ja myrskyinen yö. Hänet tunnetaan myös suunnittelemistaan Eurosparin piirroshahmoista ja Sonera Plazalle tekemistään sähköpostikorteista. Muita toimeksiantajia ovat olleet mm. Nokia Mobile Phones, Nokia Networks, Hartwall, Upofloor, OAJ, Fazer, Raisio, Ensto ja Marttaliitto. Hänen töitään on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa, Suomen Madissa, Opettajassa ja Tekniikka&Talous-lehdessä. Hän on pitänyt sarjakuvakursseja ja -luentoja ala-asteelta
yliopistoon sekä piirtänyt yli 50 muotokuvaa yksityishenkilöille.
Lisätietoja. |
|
|
|
|
|
Käsikirjoittaja Vesa Ilmaranta (s. 1960)
on taiteen maisteri vuodelta 2000. Hän opettaa sarjakuvan tekoa Taideteollisessa korkeakoulussa ja Keravan kuvataidekoulussa. Helsingin kristillisessä opistossa hänen opetusalansa graafinen suunnittelu. Ilmaranta on luennoinut myös Lapin yliopistossa ja Lahden muotoiluinstituutissa. Ilmaranta on käsikirjoittanut muun muassa seuraavia sarjoja: Poke (Iltasanomat 1986), Mr. Muti (Uusi Suomi 1989), Elukat (Eläinmaailma 1994-2001), Käytettyä tavaraa (Suomen kuvalehti 2000-2001). Hän on julkaissut neljä sarjakuva-albumia ja suunnitellut Alepa-ketjun mainosten sarjakuvan. |
|
Valokuvat (c) 2002 Jouko Rönkkö/Maaseudun Tulevaisuus |
|
|
|